Veera Patjas valmistuu ylioppilaaksi, vaikka kulunut kevät on hänen elämänsä vaikein. Veera oli lähellä jättää lukion kesken aivan viime metreillä.
Veera Patjas, 20, tuijotti psykologian ylioppilaskokeen kysymystä maaliskuussa 2024:
”Useimmat ihmiset kohtaavat elämässään jonkinlaisen kriisin. Kriisit voivat olla henkilökohtaisia, kuten esimerkiksi avioero tai läheisen kuolema, tai yhteiskunnallisia, kuten koronapandemia tai sota.”
Tehtävänannossa pyydettiin muun muassa kertomaan, mitkä psykologiset tekijät auttavat selviytymään kriisistä.
– Se oli aika pysäyttävä tehtävä. Meinasin lopettaa kokeen tekemisen. Mutta lopulta vastasin kuitenkin kysymykseen, koska tiesinhän mitä siihen piti vastata, Veera kertoo.
Ei ollut itsestään selvää, että Veera ylipäätään istui tuona päivänä vastaamassa koekysymyksiin.
Vain kuukautta aiemmin hänen pikkuveljensä oli menehtynyt äkillisesti – ja vain päiviä ennen pikkuveljen kuolemaa Veera itse oli maannut vielä teho-osastolla.
”Kaikki meni ihan pieleen”
Veera aloitti lukion elokuussa 2020. Hän oli aina ollut hyvä koulussa, ja arvosanat pysyivät kiitettävinä myös lukion alettua.
Veeran suunnitelmana oli suorittaa lukio-opinnot kolmeen vuoteen, kirjoittaa ainakin biologia ja psykologia ja opiskella lukion jälkeen ensihoitajaksi.
– Kaikki oli tosi hyvin, ja sain heti koulun alussa paljon kavereita, Veera muistelee.
Lukion kolmannen luokan alettua elokuussa 2022 Veeralla oli iso leukaleikkaus, jossa hänen alaleukaansa siirrettiin eteenpäin. Ennen leikkausta Veeran leuka oli liian takana, minkä vuoksi purenta oli hankalaa.
Toipumisen oli tarkoitus kestää noin kuusi viikkoa, jonka jälkeen Veeran piti palata takaisin koulunpenkille.
– Leikkauksessa leukahermoni kuitenkin vaurioitui tosi pahasti. Sen jälkeen kaikki meni ihan pieleen.
Leuan hermovaurio alkoi oireilla voimakkaasti heti leikkauksen jälkeen. Siitä alkoi jokapäiväinen kipu, joka on ajoittain vienyt Veeran toimintakyvyn täysin.
– Kipu on välillä ihan sietämätöntä. Särkyä, polttelua, pistelyä, ja sitten on vielä sellaista todella syvälle leukaan tuikkaavaa kipua, Veera kuvailee.
Kolmannen lukiovuoden aikana Veera joutui viettämään useita parin viikon jaksoja sairaalassa, jossa hermokipua lääkittiin lämmöllä ja voimakkailla suonensisäisillä kipulääkkeillä.
Pian kävi selväksi, etteivät Veeran opinnot valmistuisi kolmen vuoden tavoiteajassa.
Elämää kivun kanssa
Veera kuvailee hermokivun olevan vaihtelevaa. Välillä on ollut parempia jaksoja, jolloin hän on pystynyt olemaan kotona ja käymään koulussa ja töissä. Työkseen Veera tekee sijaisuuksia päiväkodissa.
Vaikeampina aikoina kotilääkitys ei riitä, ja silloin Veera ei ole välttämättä pystynyt edes nousemaan sängystä kipujen vuoksi.
– Sopivaa lääkitystä ei ole vielä löytynyt, mutta sitä etsitään yhä. Sopivalla lääkityksellä kipu helpottaisi. Hermoa ei voida enää korjata.
Sairaalakierteestä huolimatta Veera suoritti lukio-opintojaan etänä ja yritti päntätä myös ylioppilaskokeita varten. Veera suoritti kirjoitukset kolmena kirjoituskertana: keväällä ja syksyllä 2023 sekä keväällä 2024.
Ensimmäinen kirjoituskerta osui Veeran mukaan onnekkaasti hieman paremmalle kipujaksolle, mutta toisella kirjoituskerralla hän oli päässyt vain pari viikkoa aiemmin pois sairaalasta.
– Minulla oli kivusta huolimatta todella kova tahdonvoima valmistua ja osittain pakotin itseni kirjoitussaliin.
Valtava suru
Alkuvuodesta 2024 Veeran kivut pahenivat. Lopulta kivut yltyivät siihen pisteeseen, että Veeraa jouduttiin hoitamaan teho-osastolla. Veeran vointia tarvitsi tarkkailla jatkuvasti, sillä hänen lääkityksensä oli niin voimakas.
”
Ajattelin, että en pysty tähän.
Kun Veera makasi teho-osastolla, kolmas kirjoituskerta läheni vauhdilla – englannin kokeeseen oli vain pari viikkoa aikaa.
Suuri ja odottamaton suru oli kuitenkin vasta edessä.
Veeran palattua tehohoidosta poliisi toi suruviestin sairaalahuoneeseen. Veeran pikkuveli oli tehnyt itsemurhan.
– Se tilanne oli kokonaisuudessaan ihan hirveä. Ajattelin, että en pysty tähän, Veera kertoo.
Veera ei ollut silloin vielä pääsemässä pois sairaalasta, mutta hän halusi palata kotiin.
– En ollut yhtä hyvässä kunnossa kuin yleensä sairaalajaksolta kotiutuessa, sillä lähdin vähän kesken hoidon. Halusin vain äkkiä kotiin.
”Ihan loppu”
Veeran mukaan tuolloin hänen teki mieli luovuttaa. Hän oli varma, ettei pystyisi osallistumaan kirjoituksiin tai valmistumaan koulusta.
– Olin sinnitellyt kipujen kanssa pitkään, mutta silloin tuli sellainen tunne, että jätän koko lukion kesken.
Veeran elämä oli kääntynyt hetkessä päälaelleen, eivätkä fyysiset kivutkaan olleet helpottaneet.
– Arki oli uutta ja vaikeaa. Olin tosi kipeänä ja psyykkisesti tietysti ihan loppu. Oli paljon asioita, joita piti selvittää ja olla tietysti myös äidin tukena.
Kaiken keskellä Veeran mieleen alkoi kuitenkin hiipimään ajatus – entä jos sittenkin kokeilisi?
– Olin kirjoittanut aiemminkin väkisin kovissa kivuissa, enkä tahtonut sen menevän hukkaan. Mitä jos kolmaskin kerta onnistuisi väkisin, ja jos vaikka valmistuisinkin, Veera muistelee.
Veera oli kaavaillut keväälle aiemmin myös matematiikan kirjoituksia, mutta hän luopui ajatuksesta. Hän ei ollut pystynyt valmistautumaan kevään kokeisiin ollenkaan.
– Minulla oli kova tahdonvoima valmistua lukiosta, ja kaikesta huolimatta olla ”normaali” nuori. Halusin näyttää, että pystyn samoihin asioihin kuin muutkin.
Veera haki ylioppilaslautakunnalta lupaa erityisjärjestelyihin erityisen vaikeaa elämäntilannetta varten, ja sai luvan tehdä kokeen yksin omassa tilassa kokeen valvojan kanssa.
– Vielä siinä kun tulin siihen tilaan, niin sanoin etten pystykään tähän. Englanti on vielä inhokkiaineeni, ja se on ollut minulle aina vähän hankalaa.
Veeran koulun vararehtori kannusti Veeraa kokeilemaan: ”Ihan varmasti pystyt. Yrität ja se riittää. Kyllä tästä selvitään.”
– Sitten se englannin koe aukesi, ja tuli jotenkin sellainen ihmevoima. Tein sen mihin pystyin, ja toivoin, että se riittää.
Englannin kokeen jälkeen Veeralla oli reilu viikon tauko, jonka jälkeen hän kirjoitti vielä suosikkiaineensa psykologian.
Iloinen yllätys
Veeran englannin ylioppilaskoe ei mennyt läpi, vaan se hylättiin täpärästi. Siksi olikin suuri yllätys, kun Veera vastaanotti opinto-ohjaajaltaan toukokuussa onnitteluviestin.
– Sitten ryhmänohjaajani vahvisti vielä viestillä, että nimeni todella löytyy Ylen valmistuneiden listalta.
”
Voiko tämä olla totta, että mä valmistun.
Veera valmistui ylioppilaaksi kompensaatiopisteiden turvin. Kompensaatiota voidaan käyttää, jos kokelas on suorittanut yhden kokeen hylätyllä arvosanalla ja neljä koetta hyväksytyillä arvosanoilla.
Tämä vaatii myös sen, että kokelaan muut kokeet ovat menneet riittävän hyvin. Hylätyn ylioppilaskokeen kompensaatioon tarvitaan yhteensä kymmenen pistettä – Veeralla pisteitä oli kasassa 14.
– Voiko tämä olla totta, että mä valmistun. Hylätystä kokeesta ja kaikesta muusta huolimatta. Olin todella iloinen, Veera kuvailee tunnelmiaan.
Veeran mukaan onneen sekoittui myös muita tunteita, ja olo oli epätodellinen.
– Aika sekava tunneryöppy. Onnea, mutta samanaikaista surua siitä, että pitäisi järjestää iloiset valmistujaisjuhlat heti veljen hautajaisten jälkeen.
”Arvosanat eivät määritä minua”
Veeran paras arvosana tuli lopulta psykologiasta: arvostelutaulukon kolmanneksi paras arvosana eli M.
– Olen tosi tyytyväinen todistukseeni, kun miettii mitä kaikkea tässä on viimeisten vuosien aikana ollut.
Veera kertoo, että vastoinkäymiset ovat muuttaneet hänen ajatuksiaan kouluun ja arvosanoihin liittyen.
”
Arvosanat eivät määritä minua, eivätkä oikeastaan edes kerro siitä, kuinka paljon kyseisen numeron eteen on nähty vaivaa.
– Arvosanat eivät ole tärkeimpiä, vaan se päämäärä, mitä kukin itse on lähtenyt tavoittelemaan. Esimerkiksi tässä tilanteessa tavoitteenani oli valmistua, olivat arvosanat sitten mitä tahansa.
Veera muistuttaakin, että kaikki ihmiset lähtevät esimerkiksi koetilanteisiin täysin eri lähtökohdista.
– Arvosanat eivät määritä minua, eivätkä oikeastaan edes kerro siitä, kuinka paljon kyseisen numeron eteen on nähty vaivaa.
Veeran mukaan muut asiat tuntuvat nykyään paljon koulua merkityksellisimmiltä.
Toivo tulevasta
Myös Veeran tulevaisuudensuunnitelmat ovat lukion aikana muuttuneet. Valmistumisen jälkeen suunnitelmissa on välivuosi, päiväkotisijaisuuksia ja toivottavasti sopivan lääkkeen löytyminen.
Erityisen kovasti Veera kaipaa rakkaiden urheiluharrastusten pariin kuntosalille, uimaan ja pyöräilemään.
Hermokipujen vuoksi Veera ei enää haaveile ensihoitajan työstä, vaan urahaaveet ovat sittemmin muuttuneet.
– Haluaisin olla opettaja. Lukio-opettajani on ollut aivan paras ja tukenut minua koko ajan. Haluaisin olla samanlainen opettaja muille tulevaisuudessa.
Tulevia valmistujaisjuhlia Veera odottaa innolla, mutta haikeana.
– Perusjuhlat – kavereita ja sukulaisia tulossa. Kiva nähdä sukulaisia iloisemmissa merkeissä kuin viimeksi.
– Toivon kuitenkin sitä, että pikkuveljeni olisi jollain tapaa päivässä mukana. Ihmisten puheissa ja muistoissa. Ja vaikka en ihmeellisemmin mihinkään uskokaan, niin toivon että hän näkisi sen jostain tuolta kauempaa.
